Kun kierrämme tuolla maakunnissa esittelemässä erilaisia apuvälineitä, hyvin usein tulee puhetta kuuntelemisesta, tai tarkemmin ottaen mustavalkoisen tai tietokoneen ruudulla olevan tekstin kuuntelemisesta puheena. Aika usein meiltä kysytään, miten ihmeessä puhesyntikan jatkuvaan pölötykseen voi tottua.
Siirtyminen silmillä lukemisesta kuuntelemiseen voi tuntua aluksi vieraalta, mutta aivot oppivat siihen. Juju on siinä, että aivoja täytyy kouluttaa. Ei voi juosta ennen kuin osaa kävellä. Kuuntelemisen opettelua ei kannata välttämättä aloittaa siitä, että laitetaan tietokoneeseen kaiken puhuva ruudunlukuohjelma ja toivotaan parasta.
Kun asennamme uudelle asiakkaalle tietokoneeseen tai puhelimeen puhuvia apuvälineohjelmia, ensimmäinen opetettava asia aika usein on, miten puheohjelman puheen saa pois päältä. Moni turhautuu jatkuvaan pölötykseen kun ei ole siihen tottunut.
Kuuntelemisen opettelussa äänikirjojen tai kuunnelmien kuuntelu voi olla hyvä ensiaskel. Saavutettavuuskirjasto Celian asiakkaiksi pääsevät kaikki, joilla on jokin lukemiseste, kuten näkövamma tai lukivaikeus. Celian palvelut ovat asiakkaille maksuttomia.
Yle Areenasta puolestaan löytyy kuunnelmia ja podcasteja. Lisäksi maksullisia äänikirjapalveluja on paljon.
Jos ajatus lähtee harhailemaan äänikirjaa kuunnellessa, hyvä kikka on puhenopeuden kasvattaminen. Kun puhe on nopeampaa, kuuntelemiseen on pakko keskittyä ihan eri tavalla, jotta pysyy tarinassa mukana. Kannattaa aloittaa jostakin itseä mahdollisimman paljon kiinnostavasta aiheesta. Kingiä tai Päätaloa, sillä ei ole väliä. Tärkeintä on, että aihe kiinnostaa.